Bulgarian hintataso

Bulgarian hintataso on edullinen

Bulgarian hintataso on EU-maiden edullisimpia. Omatoimimatkailijalle, joka välttelee turistikohteita ja majoittuu muualla Bulgariassa, hinnat ovat alhaisia melkein millä mittapuulla katsottuna tahansa.

Bulgarian talous on vakaa ja kasvaa tasaisesti. Bulgarian rahayksikkö on leva ja levan kurssi on sidottu euroon kiinteällä kurssilla (1,95583 BGN = 1 EUR). Matkailijalle luku on siis helppo, kun yksi euro on noin kaksi levaa. Bulgarian siirtyminen euroon on ollut tapetilla vuodesta 2009, mutta edelleenkään asiasta ei ole päätöksiä.

Käteisen nostaminen on Bulgariassa helppoa, pankkiautomaatteja on joka kadun kulmassa ja kielivaihtoehtoina on aina bulgarian lisäksi ainakin englanti ja saksa. Kortilla maksaminen onnistuu kauppaketjuissa ja ravintoloissa, pienimmissä ostospaikoissa ja toreilla yleensä ei. Käteistä kannattaa siis aina olla lompakossa ja mielellään 5-20 levan seteleinä. Kolikoita (eli stotinkeja) kannattaa aina pitää kourallinen mukana.

Bulgarian hintataso – esimerkkejä

Nämä hintaesimerkit ovat keskimääräisiä ”kaupunkihintoja”. Pienissä kylissä ja kaupunkien reuna-alueilla on edullisempaa, mutta myös palveluvalikoima, esimerkiksi hiustenvärjäyksen osalta, voi olla rajatumpaa. Suurissa ja keskisuurissa kaupungeissa, kuten Sofiassa, Plovdivissa, Veliko Tarnovossa, Varnassa ja Burgasissa on mukava ja elävä kaupunkikulttuuri, paljon nähtävää ja tasokkaita ravintoloita. Niissä saa matkailijakin erinomaisesti vastinetta rahoilleen.

Ruoka ja juoma

  • Ateria ilman juomia, keskivertoa paremmassa italialaisessa ravintolassa: pastat, isot salaatit, pizzat noin 8-9 lev / annos
  • Keitto fine dining-ravintolassa 5-7 lev
  • Lounashinnat edullisessa ravintolassa 2,80 – 4,40 lev / annos
  • Alkoholittomat juomat 2-4 lev
  • Miedot alkoholijuomat 2-3 lev
  • Drinkit 4-5 lev
Viinihinnasto
Bulgariassa tunnetaan viinit hyvin ja valikoimaa on jokaisesta hintaluokasta

 

Ravintola Incanton menu
Ravintola Incanton menu

Palvelut

  • Manikyyri: geelilakkauksella 15-25  lev
  • Hiusten leikkaus lyhyet: 10 lev
  • Hiusten leikkaus pitkät: 20-40 lev
  • Ombré hiusten värjäys: 80 lev
  • Lippu balettiin tai oopperaan 10-30 lev
  • WC-maksu 0,50 lev (yleiset wc-tilat ovat lähes poikkeuksetta todella siistejä)

Matkustus

  • Bussi: esim. Sofia-Plovdiv (+2h) 12lev,
  • Paikallisbussit: Burgas 1 lev, Sofia 1 lev
  • Taksi: 0,80 lev / km

Majoitus

  • Majoitus hotelli: 30-50 EUR / yö (keskimääräinen hinta kaupungeissa)
  • Majoitus airbnb: 35 EUR / yö (keskimääräinen hinta kaupungeissa)
Bulgarian hintataso on edullinen
Bulgarian levoja ja stotinkeja

Hintataso ja valikoima ruokakaupassa

Bulgariasta löytyy muutama isompi kauppaketju, kuten Lidl, Billa ja Kaufland, sekä lukuisia pienempiä ketjuja ja yksityisomistuksessa olevia puoteja. Bulgariassa on vielä voimissaan erikoistuminen tiettyyn tuotteeseen, joten katukuvasta löytyvät lihakaupat, kalakaupat, juustokaupat ja vihannesmyyjät. Myös siivousaineiden ja wc/talouspapereiden myyntiä on usein pienissä erikoiskaupoissa. Suomen valikoima ruokakaupoissa on bulgarialaisittain huikea, joten Bulgariassa ruokakoriin päätyy usein simppeliä perusruokaa.

Esimerkkejä:

  • Maito 1,70 lev / litra
  • Limsatölkki 1,10 lev
  • Jugurtti 400g 0,70 lev
  • Croissant paistopisteestä 0,60 lev
  • Kananmunia 6kpl 1,70 lev
  • Kesäkurpitsa 1,80 lev / kg
  • Hyvälaatuinen WC-paperi, 8rullaa 4,50 lev
  • Tomaatti 1 lev / kg
  • Juustosiivut 200g (saksalainen) 6,30 lev
  • Juustopala 200g (edam-tyyppinen) 3,10 lev
  • Vesi 7 litraa 2,20 lev

Matkustaminen alkaa usein budjetoinnilla, joten toivottavasti tästä kirjoituksesta on hyötyä oman Bulgarian matkasi suunnitteluun. Heräsikö kysymyksiä? Kirjoita kommentteihin!

Menu ja hintoja
Ravintola Brewery Burgas
Scroll to Top