arki ja tavat

bulgarian tapakulttuuri

Kun saavut Bulgariaan, on yksi neuvo ylitse muiden: ennakoi se mitä pystyt ja hidasta tahtia. Toisin sanoen, älä lähde ravintolaan kun nälkä on jo infernaalisissa mittasuhteissa, älä tee tiukkoja aikatauluja, ja hei: älä nipota pikkuasioista.

Bulgarialainen elämänmeno on verkkaista, tuttavien kanssa rupatteluun on aina aikaa ja tapaamisista voi myöhästyä vartin verran, ehkä reilumminkin. Bulgarialaisella ei ole kiire missään muualla, kuin autossa. Maantiellä meno on melko hurjaa, ylinopeudet suuria ja villit ohitukset arkipäivää. Bulgaria ei toden totta loista liikenneturvallisuustilastoissa. Busseilla ja junilla on kuitenkin oman kokemukseni mukaan turvallista matkustaa ja olemmepa autoilleetkin, tosin pyrimme aina välttämään ruuhka-aikoja ja pimeällä ajoa.

Kohdatessa tuttavia, bulgarialaiset yleensä kättelevät. Halaaminen ei kuulu tapoihin, muuten kuin lähimpien sukulaisten ja ystävien välillä. Bulgarialainen mielenlaatu on usein hieman varautunut, ujo ja pessimistinen – mutta ei toivottomalla tavalla. Bulgarialaiset näyttävät saavan voimaa päivittäisiin vastoinkäymisiin perheestä ja ystävistä, yhteenkuuluvuudesta. Valtio ja EU eivät aina toimi kuten pitäisi, mutta sitten yhdessä päivitellään asiaa ja syödään pitkä illallinen.

Asiakaspalvelu ja eksoottisia tapoja

Ravintoloissa ja kaupoissa asiakaspalvelun taso vaihtelee, mutta on yleensä ystävällistä ja hyvää, vähintäänkin välinpitämättömän asiallista. Muutaman bulgarialaisen sanan ja fraasin opettelu kannattaa, bulgarialaiset arvostavat kovasti jos ulkomaalainen on kiinnostunut oppimaan heidän vaikeaa ja kaunista kieltään.

Tuntemattomia tervehditään aina metsässä ja luontopoluilla, tämä poikkeaa vahvasti suomalaisesta kulttuurista. Voimme metsässä kävellä vastaan ja ohittaa toisen suomalaisen hiljaisessa yhteisymmärryksessä. Bulgariassa moinen olisi epäkohteliasta.

Eräs tapa, jota noudatetaan pilkun tarkasti, liittyy käsilaukkuihin. Niitä ei lasketa lattialle, koskaan. Täpötäydessä ravintolassa olen saanut ylimääräisen tuolin käsilaukulleni, koska lattialle sitä ei voinut laittaa, sehän on selvä. Eräällä luennolla, jossa olin puhujana, suuri joukko teinityttöjä pyöri hämmentyneinä luentotilassa, jossa oli vain tuolit istumista varten. Pian sivuseinältä löytyi onneksi pieni sohva, jonne kaikkien käsilaukut mahtuivat luennon ajaksi.

Elekielestä on syytä mainita ero suomalaiseen kulttuuriin: pään pudistelu ja keikuttaminen sivulta toiselle tarkoittaa “kyllä” ja pään nyökkääminen alaspäin tarkoittaa “ei”. Vaikka tämän tietää etukäteen, voi silti olla hämmentävää kun pyydät tarjoilijalta vettä ja hän lähtee pois pöytäsi luota päätään pudistellen.

Scroll to Top